TV vaikeni

Reilu viikko sitten näin uutisista, että pieni ja rauhanomainen Gezi-puiston mielenosoitus oli hajoitettu väkivaltaisesti. Poliisi oli käyttänyt kyynelkaasua ja polttanut nukkuvien ihmisten telttoja. Uutisessa ei ollut ikävä kyllä mitään kovin uutta, sillä viimeaikoina poliisin otteet ovat olleet täällä tapetilla - hiljattain poliisi hajoitti samalla tyylillä Istiklal-kadun vanhaa elokuvateatterin säästämään pyrkineen, rauhanomaisen mielenosoituksen.

Tällä kertaa asia tuntui erilaiselta, sillä kyseessä oli kuitenkin yhden Turkin tasavallan historiallisista keskuspaikoista, Istanbulin Taksim-aukion laaja muutostyö. Pian kuulin myös, miten rajusti ja vähättelevästi pääministeri asiaa kommentoi ja asiasta alkoi tulla inhottava tunne. Soitin muutamille ystäville ja pohdimme ihmeissämme ja huolissammekin, että mitäköhän tästä seuraa.

Jo tuona perjantaina meno mielenosoituksissa yltyi yli kaikkien odotusten. Ihmisiä tuli keskellä päivää joka puolelta Istanbulia osoittamaan mieltään Gezi-puistoon ja Taksim-aukiolle. Kaikki sujui rauhanomaisesti, kunnes poliisi avasi vesitykkinsä ja alkoi ampua kyynelkaasulla väkijoukkoa lähietäisyydeltä. Mielenosoitus hajosi mutta ihmiset eivät antaneet periksi ja kerääntyivät takaisin entistä sankemmin joukoin Taksimille. Jälleen kirkkaassa päivänvalossa poliisi ampui kaasua ja vettä suoraan päin väkijoukkoa ja yksittäisiä ihmisiä. 

Joitakin näistä tapahtumista me Turkissa asuvat pystyimme vielä seuraamaan paikallisesta televisiosta, esimerkiksi yksityisen NTV-kanavan uutisista. Mutta sitten... Facebook-kavereiden ja Istanbulin kansainvälisten toimittajien meililistan kautta alkoi valjeta karu todellisuus: Kun valtakanavat palasivatkin pyörittämään kuka mitäkin viikonloppuohjelmaa, niin ystävät, kaverit ja kollegat kertoivat toisesta todellisuudesta: Ihmiset olivat kaduilla ympärin Turkin, mielenosoituksia hajoitettiin väkivaltaisesti, loukkaantuneita oli kymmeniä, ellei satoja. Lääkäreiltä tuli meililstallemme tietoa sairaaloiden sisään ammutuista kyynelkaasupanoksista. Monet kertoivat myös syrjäisempien kaupunginosien liikehdinnästä.

En muista ikinä kokeneeni vastaavaa typerryttävää tunnetta, kuin reilu viikko sitten lauantaiaamuna. Ristiriita sosiaalisesta mediasta ja ystäviltäni kuulemani ja televisiosta näkemäni välillä oli valtava; Turkissa virallinen todellisuus näytti yhtäkkiä hyvin erilaiselta kadun todellisuuteen verrattuna. Tiesin toki aiemmin Turkin sananvapauden monista ongelmista mutta ongelmien laajuus ja vakavuus paljastui kuin iskusta: Kymmenet tuhannet olivat kaduilla ympäri maan mutta jopa hallitukselle kriittisimmät televisiokanavat vaikenivat täysin tapahtumista.

Lähes täydellisen mediapimennon symboliksi nousivat surkuhupaisasti pingviinit. Kun Turkissa olivat meneillään laajimmat mielenosoitukset vähintään vuosikymmeneen, niin Turkin CNN-kanava lähetti pingviini-dokumenttia! Samaan aikaan CNN:n kansainvälinen uutiskanava kertoi näytti jo laajasti kuvaa Turkin mellakoista. Koskettava ja karu video asiasta. leviää sosiaalisessa mediassa - se on toki dramatisoitu musiikin ja editoinnin keinoin mutta kuvat ja tapahtumat ovat täyttä totta. 

Sana kulki kuitenkin nopeasti netissä. Täysin televisiokaan ei vaiennut, esimerkiksi pieni Halk TV -kanava näytti tapahtumia livenä ja sitä seuraamalla sai nähdä ainakin vähän todellista kuvaa kaduilta. Siltä osalta turkkilaisia, joka on pelkän paikallisen TV-tarjonnan varassa jäi kuitenkin näkemättä koko asian laajuus. Edes lauantaiaamuinen tuhansien ihmisten marssi pitkin Bosporin siltaa Taksimille mielenosoittajia tukemaan ei päässyt lähetyksiin - hiljaisena uutispäivänä jopa jonkun pienen ryhmän pääsy kävelyltä kielletylle sillalle saattaa ylittää uutiskynnyksen.

Taksimilla mielenosoitusten ensimmäisenä viikonloppuna töissä olleet kollegani kertoivat, että mediapimento oli yksi tärkeimmistä asioista, jonka mielenosoittajat nostivat esiin. Ihmiset olivat järkyttyneitä ja pettyneitä siitä, että heidän protestiaan - suurta osaa Turkin kansasta koskettanutta protestia - ei millään tavalla noteerattu TV-kanavilla. Luulen, että monelle tuli sama ajatus mieleen, kuin itselleni: Jos sensuuri ja painostus sekä niiden aiheuttama itsesensuuri on Turkissa tällä tasolla, niin mitä kaikkea muuta jätetäänkään kertomatta?

Ihmiset saivat pian tarpeeksi hyvin valikoiden tai ei lainkaan asioista uutisoivista TV-kanavista ja tuhansien ihmisten joukko kerääntyi NTV-kanavan eteen. Mielestäni oli suuri helpotus, kun kanava vihdoin taipui väkijoukon vaatimusten ja kanavilta protestiksi irtisanoutuneiden edessä. Kanavan johto pyysi anteeksi ja uutisointi muuttui normaalimmaksi ja mielenosoituksia alettiin näyttää paljon avoimemmalla tavalla. Tänään NTV lähettää tunnein välein uutisia tapahtumien kulusta. Silti yhä monen mielestä uutisointi on ollut hyvin varovaista ja valikoivaa ja esimerkiksi polttavia aiheita, kuten poliisin käyttämää väkivaltaa ei ole käsitelty avoimesti.

Sosiaalinen media on ollut kultaakin kalliimpi tiedonlähde. Toki erityisesti toimittajien mutta kaikkien muidenkin täytyy suhtautua myös varauksella siellä lähetettäviin kuviin ja tietoihin, kuvamanipulaatiota ja valheellista tietoa liikkuu myös. Kuitenkin Twitterin ja Facebookin ja myös Youtuben rooli on ollut niin tärkeä asioista monipuolisemman kuvan saamisessa, etten edes uskalla kuvitella, mitä olisi tapahtunut, jos 'somea' ei olisi olemassa.

Siksikin hiljattain tulleet uutiset ovat olleet sokki: Poliisiväkivallasta twiitanneita nuoria pidätettiin Turkin suurimpiin kuuluvassa kaupungissa Izmirissä. Aluksi kerrottiin, että twiiteissä olisi ollut yllytystä väkivaltaan tai muuta rikollista sisältöä mutta pian selvisi, että pääosa nuorista oli vain jakanut ottamiaan tai muiden ottamia kuvia poliisista repimässä nuorta naista hiuksista tai muista poliisiväkivaltaa sisältävistä tilanteista. Taraf-lehti otsikoi seuraavana päivänä: Twitterissä jakaminen on rikos. Pidätykset tulivat sen jälkeen, kun pääministeri Erdoğan oli puheessaan lausunut, että sosiaalinen media on ongelma yhteiskunnissa. Myöhemmin myös Adanassa on pidätetty Facebookissa ja Twitterissä tietoa ja kuvia jakaneita ihmisiä.

Tuona samaisena lauantaiaamuna viikko sitten, osittain juuri median ja tosielämän ristiriidan takia lähetin ystävälleni tekstiviestin. Kirjoitin siinä, että mielestäni tässä kaikessa on käännekohdan tuntua. En tarkoita sillä hallituksen kaatumista tai mitään muutakaan yhtä dramaattista mutta uskoin kirjoittaessani ja uskon edelleen, että tapahtumat ovat alku uudelle vaiheelle Turkissa - toivottavasti korjausliikkeelle takaisin demokratisoitumisen rauhanomaiselle raiteelle. Ikävä kyllä pääministeri Erdoğanin viimeisimmät kommentit eivät anna kovin paljoa toivoa pikaisesta ja toimivasta ratkaisusta.