Koko eilistä päivää varjosti huolestunut odotus. Mitä tapahtuu, kun pääministeri Erdoğanin uhoamat 24 tuntia umpeutuvat? Ryntäävätkö poliisit Gezi-puistoon hajoittamaan sinne asettuneen mielenosoittajayhteisön? Mitä tarkoittaa, että koko maassa liikehdinnän on oltava loppu tuohon määräaikaan mennessä?
Istanbulin keskustassa tavallisesti hälytysajoneuvo saa ajaa ohitse kenenkään huomion liiemmin kiinnittymättä. Nyt ihmiset pysähtyivät katsomaan tai ainakin käänsivät päänsä äänen suuntaan. Täällä suhteellisen tavalliset helikopterit aiheuttivat monissa eilen saman, huolestuneen pälyilevän reaktion. Ihmiset olivat varpaillaan ja tuskin oikein kukaan uskoi, että illan uutiskuvat täyttyisivätkin neuvottelupöydästä, jonka päässä istuu pääministeri Erdoğan.
Varsinkin kun päivän mittaan levottomuutta ja epäuskoista tuntua tapahtumista lisäsi myös maan johdon reagointi kansainvälisen yhteisön painostukseen. Ulkoministeri Ahmet Davutoğlu (joka on kokenut ja yleensä hyvin diplomaattinen ja kansainvälisesti suuntautunut politiikan ammattilainen) tyrmäsi tuoreeltaan Euroopan parlamentin Turkille antaman julkilausuman, jossa parlamentti vaatii Turkkia pidättäytymään väkivallasta. Myös Valkoisesta talosta jo muutamaan otteeseen kuuluneet viestit ja kehotukset tuntuivat kaikuvan kuuroille korville tai jopa vain lisäävän uhoavaa asennetta.
Protestoijienkaan puoli ei näyttänyt merkkejä taipumisesta. Ammattiliitto KESK ilmoitti, että jos Gezi-puiston mielenosoitus hajoitetaan väkivalloin, sen kaikki 240 000 jäsentä ryhtyvät välittömästi lakkoon. Gezi-puistosta kuului yhä kriittisempiä kommentteja edellisen illan lupaukselle viedä puiston asia kansanäänestykseen. Turkin korkein hallinto-oikeus muuten totesi nuo kansanäänestysaikeet torstaina lainvastaisiksi - asiasta käydään jo oikeutta tuomioistuimessa, eikä oikeuden päätöksen ylitse voida kävellä poliittisella kansanäänestyksellä, totesi oikeuden puheenjohtaja Hüseyin Karakullukcu.
Itsekin katselin ja kuuntelin pääministeri Erdoğanin esiintymisiä ja sanomisia edelleen hämmentyneenä: Toisaalta hän tapasi päivän aikana Gezi-liikettä tukeneita taiteilijoita ja antoi ottaa itsestään hymyileviä kuvia heidän kanssaan mutta seuraavassa hetkessä ministeri kertoi puheessaan turkkilaisille, että kärsivällisyys on nyt loppu. Puheita ja uhoamista asiasta - ja taas toisaalta aivan päinvastaisia tekoja - on ollut jo niin paljon, että pääministerin linjaa on niiden kautta vaikea enää hahmottaa. Ehkä selvää linjaa ei enää olekaan, vaan pääministerissäkin alkaa vihdoin näkyä ja kuulua hermostuneisuus käsistä lähteneessä tilanteessa.
Uhkaavan ilmapiirin keskellä taas kaikki heitti illalla häränpyllyä - pelokkaan odotuksen keskelle tuli uutinen, että pääministeri tapaa vasta 22.30 alkavassa tapaamisessa Gezi-puiston protestin aloittaneen yhdistyksen edustajat! Menin katsomaan tuon hetken uutisointia tarkemmin netistä, ja huomasin uutistoimistoilta, että Valkoinen talo oli jälleen kommentoinut tiukasti Turkin tilannetta ja kertonut odottavansa maan kunnioittavan demokraattisia oikeuksia. Vain varttia myöhemmin oli tullut uutinen, että Erdoğan tapaa Gezi-puiston mielenosoittajien edustajat. Tuskin asialla ihan näin suoraa yhteyttä on, mutta Turkin valtiojohdon uhosta huolimatta uskon, että kansainvälisellä painostuksella on ollut osuutensa käänteeseen.
Tapaaminen kesti pikkutunneille ja sen tuloksena yhdistys katsoi saaneensa kaksi tärkeää takuuta hallitukselta: Gezi-puistoon ei kosketa, ennen kuin sen oikeusjuttu on ratkennut ja senkin jälkeen asia viedään istanbulilaisten äänestettäväksi (kansanäänestys-sanaa oli kuulemma käytetty vain, koska se on helpompi käsittää, kuin pienempimuotoinen, paikallinen ja neuvoa-antava kysely asukkailta). Toinen tärkeä myönnytys oli, että tapaamisessa hallituksen edustajat olivat vakuuttaneet, että ylenmääräistä väkivaltaa käyttäneet poliisit saavat asianmukaisen rangaistuksen toiminnastaan. Tästä oli nyt viikolla ensimmäinen lupaava esimerkkikin, sillä Izmirin kaupungissa videolle tallentuneet, väkivaltaisesti käyttäytyneet poliisit oli erotettu virastaan toistaiseksi.
Samanaikaisesti pääministerin tapaamisen kanssa myös Istanbulin kuvernööri Hüseyin Avni Mutlu oli kutsunut itseään tapaamaan mielenosoittajia, joita paikalle olikin tullut 150. Pitkä tapaaminen kesti aina aamuviiteen saakka ja Mutlun mukaan he olivat nuorten kanssa sopineet, että voisivat mennä puistoon yhdessä piknikille - no, tulos kai sekin. Kuvernööri Mutlu on ottanut tavakseen twiittailla sovittelevia ja pehmeitä viestejä Gezi-puiston tilanteesta, hän jopa kirjoitti aiemmin haluavansa olla nuorten kanssa puistossa telttailemassa ja haistelemassa lehmuksen tuoksua ja kuuntelemassa linnunlaulua.
Joku turkkilaisista kolumnisteista totesi jo aiemmin Mutlun viesteistä, että kriisiä tuskin ratkaistaan tällaisilla hempeillä twiiteillä. Mutlun viestien teho ja uskottavuus tosin on ollut kovalla koetuksella muutenkin, sillä juuri samainen kuvernööri lupasi, ettei Gezi-puiston mielenosoituksiin puututa - seuraavana aamuna poliisi vyöryi Taksimille, ampuen myöhemmin kyynelkaasua myös Gezi-puistoon. Mielenosoittajien keskuudessa siis todennäköisesti on epäilyksiä viimeöisen tapaamisen vilpittömyydestä. Eräs toimittajakollega totesi Facebookissa yöllisestä tapaamisesta, että:
'What I understood from last night's meeting with Governor Mutlu is that many questions were asked and basically none was answered. The Movement was not happy at all. This really looks like another play to me. Acting democratic, winning time. I can not image that the protestors will pack up after they received no answers. This will continue...'
Useampikin AKP:n poliitikoista on vaatinut isiltä ja äideiltä, että he pitäisivät huolta lapsistaan ja hakisivat nämä Gezi-puistosta kotiin lämpimään sänkyyn nukkumaan. Poliitikot saivat vastauksen mielenosoittajien äideiltä eilen illalla: He saapuivat kyllä puistoon ja Taksim-aukiolle mutta eivät hakemaan jälkikasvuaan kotiin, vaan osoittaakseen mieltään protestien puolesta. Tässäkin on jälleen hyvä osoitus siitä, että vaikka mielenosoittajat ovat suurilta osin nuoria, on heidän asiansa myös muiden sukupolvien. Taksimilla yö sujui rauhallisesti, siellä kuultiin jälleen pianomusiikkia ja kunnioitettiin sytytetyin kynttilöin mielenosoitusten neljää kuolonuhria. Ankarassa poliisi ja mielenosoittajat ikävä kyllä taistelivat jälleen rajusti.
Pääministerin avustaja Hüseyin Çelik sanoi tapaamisen jälkeisen yöllisen tiedotteensa lopuksi, että huomenna aurinko nousee taas kirkkaampana Turkin ylle, viitaten sovinnon tien löytymiseen. Nyt pallo on puistoasiassa Gezi-puiston yhdistyksillä - heiltä odotetaan kannanottoa ja tietoa siitä, mitä he seuraavaksi aikovat tehdä. Yöllä antamassaan lausunnossa edustaja sanoi, että he tulevat seuraamaan tarkasti hallituksen lupausten käytäntöönpanoa ja muita lähipäivien tapahtumia. Se on ymmärrettävää, sillä luottamus hallitukseen on nollassa puheiden ja tekojen aiempien räikeiden ristiriitojen takia.
Itse näkisin asian niin, että hallituksen myönnytykset voivat rauhoittaa tilannetta tilapäisesti mutta epäilen, onko niillä enää tarpeeksi voimaa saada koko maahan levinnyttä liikehdintää laantumaan pysyvästi. Toki kaikki alkoi Gezi-puistosta mutta on sittemmin levinnyt mielenosoituksiksi noin 60 kaupunkiin Turkissa ja laajaksi vastustukseksi hallituksen muitakin toimia kohtaan. Mielenosoittajat tuskin arvostavat maan hallitusta viime viikkojen jälkeen yhtään aiempaa enemmän, päin vastoin. Juttelin eilen kollegani ja ystäväni kanssa asiasta ja hänkin totesi, että aluksi vaatimukset hallituksen erosta olivat aivan liioiteltuja mutta nyt ne tuntuvat oikeutetulta jo senkin takia, miten katastrofaalisen huonosti hallitus on Gezi-puistosta alkaneen kriisin hoitanut.
Koska kuitenkaan mielenosoittajilla itselläänkään ei tunnu olevan ehdottaa todellista vaihtoehtoa nykyhallitukselle, uskon että paras ratkaisu asiaan voisi kaikesta huolimatta olla nykyhallituksen jatkaminen mutta todellisilla ja pikaisilla muutoksilla nyt esille tuotuihin moniin ongelmiin. Itse pelkään sitä, että jos tilanne nyt tasoittuu näillä myönnytyksillä, on hallituksen liian helppo jatkaa vanhaa, yhä epädemokraattisemmaksi käyvää tietään. Toisaalta pelkään myös sitä, mitä tapahtuu, jos tilanne ei tasoitu.. Mitä te hyvin Turkin tilannetta tuntevat lukijat olette mieltä?
Mielestani hallituksen huono kriisinhoito, poliisin alyton voimankaytto ja nuortenkin itseppaisyys on syy miksi viela Gezi puistosta puhutaan. Mutta naiden kahden paivan aikana kaydyt keskustelut mielestani ovat tuoneet positiivisuutta maan ilmapiiriin. Ihmiset alkavat jo pikkuhiljaa huojentua kun huomaavat etta hallitus ottaa nama mielenosoittajat tosissaan ja vihdoin mielenosoitukset tulevat loppumaan. Suurin osa turkkilaisista kuitenkin haluaa vaan jatkaa normaalia elamaansa. Mielestani Taksim Dayanişmalla ei ole kovin varaa kuitenkaan ruveta enaa uhoamaan hallitusta vastaan. Kansanaanestys on mielestani parhain ja demokraattisin ratkaisu ongelmaan. Etenkin viime yon neuvotteluissa sovitut asiat, ettei aanestysta edes aiota tehda ennen ensi vaaleja, oikeuden paatosta myos totellaan yms, ovat todella positiivisia ja hyvia ratkaisuja. Uhoamisella Gezi mielenosoitusten kannatus rupeaa laskemaan rajusti, kuten se on jo tehnyt viime paivien aikoina. Onko heilla enaa varaa menettaa kansan tukea jonka takia he siella Gezi puistossa nyt olevat? Yli kaksi viikkoa jatkuneet mielenosoitukset alkavat jo syoda ihmisten karsivallisyytta, varmasti eniten Taksimin lahella olevien ihmisten, muiden istanbulilaisten ja yritysten omistajien. Ihmiset eivat enaa jaksa nakea asioita yhta vakavaksti kuin mielenosoittajat. Monet ovat jo sita mielta etta tama kaksi viikkoa riittaa jo, nyt olisi aika menna kotiin jottei koko mielenosoituksen idea havia. Jokailtaiset pannujen ja kattiloiden kilkutus alkaa jo rasittaa vain rauhaa haluavia ihmisia. Ja ainakin taalla Mersinissa kilkuttajien maarakin on ollut isossa laskussa: kun ekoina paivina kilkuttivat n. 30 prosenttia, nyt kilkuttaa korkeintaan 5 %. Mielestani Gezi on voittanut hallituksen, he ovat saaneet parhaimman mahdollisen ratkaisun minka talta hallitukselta voivat saada.
VastaaPoistaLotan varsinaiseen kysymykseen en osaa vastata, mutta pikkuhuomio hieman asian vierestä: Erdoganin vuorotellen kylmää ja kuumaa puhaltavat reaktiot ovat olleet niin arvaamattomia, että alkavat jo muistuttaa psykologista sodankäyntiä -- yrittääkö hän tahallaan horjuttaa ihmisten arviointikykyä ja mielenterveyttä? Esimerkkejä vain tältä viikolta: maanantai-iltana hän sanoi tapaavansa keskiviikkona mielenosoittajien edustajia, ja lähetti muutaman tunnin kuluttua mellakkapolisiin tyhjentämään Taksimin ankaralla voimalla. Torstaina hän vihjaili poliisin siirtyvän kovempiin otteisiin elleivät mielenosoittajat häivy puistosta ja vakuutti kärsivällisyytensä loppuneen, ja sitten muutaman tunnin kuluttua tapasi ensi kertaa koko kriisin aikana mielenosoittajien todellisia edustajia. Kuvernööri Mutlu toistaa pienemmässä (mutta kiistatta runollisemmassa :-) mittakaavassa tätä kaavaa, joka syö pahasti mielenosoittajien luottamusta.
VastaaPoistaMielestani Minna kuitenkin han on sanonut jo viikon verran etta hanen ovensa on avoin kaikille rauhanomaisille mielenosoittajille jotka haluavat keskustella.Han tai joku muu hanen puolueensa jasen. Kukaan ei vain halunnut heidan kanssaan puhua? Bulent Arinçhan jutteli itsekin joidenkin mielenosoittajien kanssa. Luulen etta Taksim Dayanismasi luulivat etta heidat kutsutaan paaministerin luo :) Sitten kun itse halusivat tavata paaministerin ja lahettivat ehdotuksen paaministerioon, heille avattiin ovet niin kuin pitikin. Mietityttaa kuitenkin etta mita nama mielenosoittajat loppujen lopuksi haluavat? Kun he ovat nain monennaista kansaa ettei oikein mikaan tunnu kelpaavan eivatka ole kovin jarjestaytynytta ja heilla ei nayta olevan edes yhta johtajaa joka osaisi selittaa puiston yhteisen kannan. Odotankin mielenkiinnolla minkalaisia ratkaisuja tamaniltainen puisto-foorumi tekee ja mita huomenaamulla tiedottavat. Mielestani paaministeri haluaa taman asian loppuvan mahdollisimman pian, sen takia pisti takarajan mielenosoittajien vaatimuksille. Muutenhan tama kestaisi viikkokaudet, eika Turkilla ole siihen varaa.
VastaaPoistaHeli, hyvä kysymys on mitä mielenosoittajat haluavat... Aika isoja ja abstrakteja asioitahan ne ovat. Oma mielipiteeni on, että mielenosoittajien kannattaisi leirin jatkamisen sijaan alkaa nyt ankarasti miettiä, miten tästä voitaisiin poliittisesti edetä, miten nämä heidän abstraktit toiveensa ja näkemyksensä voisivat paremmin kanavoitua Turkin poliittisessa järjestelmässä. Panisivat nyt vaan teltat kasaan ja kitarat pussiin, vaikka ehkä eivät kovin isoja myönnytyksiä hallitukselta saaneetkaan. He saivat kuitenkin pääministerin vihdoin kuuntelemaan ja ehkä onnistuivat välittämään hänelle viestin, että jatkossa vastustajienkin toiveita kannattaa kuunnella vähän herkemmällä korvalla. Eilinen tapaaminen antoi mielestäni molemmille osapuolille mahdollisuuden perääntyä kasvoja menettämättä. Siihen kannattaisi tarttua, koska ihmiset alkavat väsyä tämän pattitilanteen jatkumiseen. Lienee epätodennäköistä, että mielenosoituksia ja Gezin leiriä jatkamalla mielenosoittajat voisivat enää mitään saavuttaa -- sen sijaan he voivat hyvinkin menettää nykyisen laajan tukensa. (Tästä kaikesta huolimatta ymmärrän toisaalta kyllä myös houkutuksen jatkaa leirielämää: Gezi-puistossa on ollut kerta kaikkiaan ainutlaatuinen tunnelma.)
VastaaPoistaPaljon kiitos teille molemmille kommenteista! En päässyt rauhassa aiemmin vastailemaan, joten jotain ajatuksia nyt.
VastaaPoistaEnsinnäkin Minna olen samaa mieltä tuosta psykologisesta sodankäynnistä tai siitä siis ainakin, että nuo puheiden ristiriidat ja erityisesti puheiden ja tekojen väliset ristiriidat ovat olleet raastavia näin tapahtumia enemmän sivusta seuraavallekin - mitäköhän ne ovat olleet ennen kaikkea puistossa eläneille tai muille mieltään osoittaneille.
Helille noista mielenosoitusten kestosta: Luulen, että tässä ei ole pelkästään mielenosoittajien itsepäisyydestä kyse - jos puistoasiasta olisi neuvoteltu heti protestin alkuvaiheessa, eikä poliisi olisi ruvennut väkivaltaisiin tekoihin, niin tuskin näistä edes olisi tullut laajempia mielenosoituksia. Kyllä väkivaltaisuus ja hallituksen väheksyvä asenne ovat omiaan lisäämään tyytymättömyyttä ja mielenosoituksia myös ja näin pidentämään yhä jo nyt tosi pitkäksi venyneitä protesteja.
Siihen liittyen eilen meillä ainakin kilkatti ja välkkyi taas aivan eri tavalla ja hyvin pitkään viikonlopun väkivaltaisten tapahtumien ja pääministerin uhoamisen jälkeen. Väkivallalla ja kuitenkin hyvin ison kansanosan alas painamisella tuskin tätä liikehdintää pysyvästi ainakaan lopetetaan.
Ja vielä loppukaneettina tuohon toteamukseen, että suurin osa turkkilaisista kuitenkin haluaa jatkaa normaalia elämäänsä. Olen aivan täysin samaa mieltä mutta nyt mielestäni nämä mielenilmaukset ovat lähteneet laajenemaan juuri siksi, että merkittävä osa kansaa katsoo, että ei siihen enää pysty. Hallituksen kovenevat ja itsevaltaisemmat otteet ovat alkaneet koskettaa jo niin monia ihmisiä, että he kokevat 'normaalin elämänsä' olevan uhattuna. Siksi pelkään pahoin, että paluu siihen parin viikon takaiseen normaaliin on hyvin vaikeaa ja tämä saattaa ikävä kyllä jatkua vielä pitkään - tai sitten vaieta väliaikaisesti puhjetakseen vain uudelleen. Pysyvämmälle ratkaisulle täytyisi hallituksen muuttaa isompiakin asioita, kuin Gezi-puiston asiassa periksi antaminen.
Olen silti samaa mieltä kuin Minna - olisi ollut mahtavaa, jos leiriläiset olisivat käyttäneet mahdollisuuden perääntyä mutta jatkaneet raivokkaasti 'taistelua' oikeuksien ja demokraattisemman valtion puolesta muin keinoin. Luulen kuitenkin, että nähtyään Turkin ihmisoikeuksien nykytilanteen hyvin konkreettisesti näiden viikkojen aikana, he eivät kertakaikkiaan vain uskoneet pystyvänsä vaikuttamaan muita teitä.