'17. joulukuuta'

Syksy vaihtui talveksi, tuli jo joulu ja uusi vuosikin. Palasin syksyllä töihin mutta suunnittelemani bloggaaminen jäi - Turkissa on kaikilla toimittajilla tuntunut olevan kiireinen syksy, eikä tahti ole loppuvuotta kohti mitenkään rauhoittunut, päinvastoin. Olen ikävä kyllä joutunut joulun tienoilta vetämään työnteon määrän niin vähäiseksi kuin mahdollista, syynä ovat hyvin arkiset syyt: jokaista perheenjäsentä vuorotellen vaivaavat flunssat ja vauvan korvatulehduskierre.

Olen kuitenkin seurannut niin tarkasti kuin mahdollista tätä omituista vyyhtiä, joka alkoi 17. joulukuuta. Päätin eilen kirjoittaa siitä sekä itselleni että teille - asiasta mahdollisesti tarkemminkin kiinnostuneet lukijat - jonkinlaisen kronologisen tiivistelmän. Eli puhun tietysti Turkissa meneillään olevasta, yhä vain laajenevasta, syvenevästä ja omituisempia piirteitä saavasta korruptioskandaalista.

Istuin alas ja aloin kirjoittaa. Kirjoitin taukoa pitämättä yli kaksi tuntia - tässä vaiheessa 'tiivistelmäni' oli kuusi sivua pitkä ja sisälsi jo asioita aina 2000-luvun alkuvuosiin saakka. Ajattelin aluksi, että kokoan sekavaksi ja rönsyileväksi muuttuneesta tekstimassasta useamman blogitekstin mutta jotenkin on sellainen kutina, että tekemättä jää. Sen sijaan koitan valottaa asioita vähitellen teemoittain, kun taas lisää mielenkiintoisia käänteitä tulee. 

Mutta tähän kuitenkin niin lyhyesti kuin mahdollista: Joulukuun 17. päivä Turkissa otettiin kiinni useita ihmisiä epäiltynä lahjonnasta ja korruptiosta, heidän joukossaan tunnettuja liikemiehiä ja kolmen ministerin pojat. Syytteitä ei ole virallisesti julkistettu mutta paikallisen median mukaan ne liittyvät sekä laittomiin kultakauppoihin Iranin kanssa että lahjontaan tonttikaupoissa Istanbulin historiallisessa kaupunginosassa. 

Pidätykset tulkittiin täällä Turkissa välittömästi pääministeri Erdoğanin ja uskonnollisen johtajan, hyvin salamyhkäisen 'Hizmet'-liikkeen vetäjän, Fethullah Gülenin väliseksi valtataistoksi. Gülenin liikkeellä on arviolta ainakin miljoona seuraajaa, heitä tiedetään olevan tärkeissä viroissa muun muassa Turkin oikeuslaitoksessa, poliisissa ja muussa hallinnossa. 

Gülen on aiemmin ollut Turkkia jo vuosikymmenen hallinneen AKP:n ja pääministeri Erdoğanin liittolainen mutta välien on huhuttu kiristyneen erityisesti Erdoğanin yhä itsevaltaisemmaksi muuttuneen käytöksen takia. Välien rikkoutuminen nousi avoimesti julkisuuteen viimeistään syksyllä, kun hallitus kertoi lakkauttavansa yksityiset preppauskoulut, joita Gülenin liike omistaa Turkissa. Niissä on tietysti kiinni niin taloudellisia kuin ideologisiakin intressejä. 

Joulukuun 17. päivän tapahtumien jälkeen lähes joka päivä Turkissa julkisuuteen on tipahdellut 'pommin' (kuten täällä asiaa usein luonnehditaan) kaltaisia uutisotsikoita: 'Lisää kiinniottoja korruptiotutkinnassa', 'Satoja poliiseja siirretty syrjään tehtävistään', 'Korruptiotutkinnassa pidätetty niin ja niin monta ihmistä', 'Lisää poliiseja siirretty syrjään tehtävistään', 'Tutkinnan syyttäjä siirretty syrjään', 'Syyttäjä kertoo tutkintaa estetyn' 'Pääsyyttäjä kertoo syyttäjän vuotaneen tietoja medialle', ja niin edelleen.

Yksinkertaistettuna asia näyttää tältä: Gülen haluaa jatkaa tutkintaa ja tehdä lisää kiinniottoja, Erdoğan yrittää estää sitä siirtämällä poliiseja ja syyttäjiä viroistaan. Valtataistelua, jota käydään ikään kuin Turkin oikeustoimen ja poliisin sisällä, tai ainakin sen välityksellä.

Turkin viime vuosikymmenen demokratiakehitys tuntuu viimeistään nyt kuin poispyyhkiytyneen ja palanneen lähtöpisteeseen, ellei jopa sitä huonompaan tilanteeseen. Eräs Turkin ulkomaisista veteraanitoimittajista, Andrew Finkel, tiivisti asian mielestäni hienosti Twitter-viestissään:

'Saddest aspect is having to reach for conspiracy theories to explain why public officials in Turkey do their job of fighting corruption.'

Joulupäivänä skandaali lopulta johti kolmen ministerin eroon ja yhteensä kymmenen ministerin vaihtoon - arvostelijoiden mielestä aivan liian myöhään. Asiantuntijat tuntuvat olevan yksimielisiä: Kyseessä on suurin haaste Erdoğanin ja hänen AK-puolueensa 11 vuoden hallituskauden aikana. Edes kesän Gezi-puistosta alkaneet hallituksenvastaiset mielenosoitukset eivät onnistuneet näin rankasti hänen hallintoaan ravistamaan. 

Ministerien lisäksi myös AKP:n kansanedustajia on eronnut puolueesta. Yksi eronneista vaati myös pääministerin eroa, toinen lausui Erdoğanin olleen perillä ja hyväksyneen asioita, joista tällä hetkellä kerrotaan tutkinnan olevan meneillään.

En nyt tosiaan ala jokaista eri käännettä tässä erittelemään mutta lyhykäisyydessään sanottuna vyyhdissä on tähän mennessä siirretty tehtävistään paikallisten medioiden laskujen mukaan reilusti yli 1000 poliisia, mukaan lukien koko Turkin poliisin varapääjohtaja. Syyttäjiä on siirretty viroistaan, yksi heistä on Istanbulin pääsyyttäjä, jota omien sanojensa mukaan on uhkaillut itse pääministeri kahden henkilön välityksellä. Pääministerin kanslia on kumonnut tiedot valheeksi. 

Kaiken tämän keskellä pääministeri Erdoğan on pysynyt kannassaan ja syyttänyt jupakasta 'kansainvälistä salaliittoa' Turkkia vastaan. Hän on kertonut Turkin valtion sisällä olevasta 'rinnakkaisvaltiosta', viitaten tällä juuri Gülenin Turkin hallintoon soluttamiin seuraajiin. Erdoğanin lähin avustaja Yalçın Akdoğan kirjoitti Star-sanomalehden kolumnissaan, että hallitus on nyt joutunut saman 'rinnakkaisvaltion' uhriksi, kuten joutuivat myös aiemmassa vallankaappaustuntkinta 'Ergenekonissa' sadat ihmiset, joista suuri osa armeijan entisiä tai senaikaisia upseereita.

Turkin armeija vastasi vuoden ensimmäisinä päivinä nostamalla kanteen Ergenekon-oikeusjutusta, jossa tuomittiin yli 200 ihmistä, heidän joukossaan elinkautista tuomiota istuu myös kenraali, entinen Turkin armeijan komentaja İlker Başbuğ. Pääministeri Erdoğan lausui hiljattain, että ei vastustaisi oikeudenkäynnin uusimista. 

Turkin valtion tämänhetkisen, suoraan sanottuna absurdin tilan tiivisti mielestäni mainiosti tviitissään eräs toimittajakollega hiljattain: 

’So let me understand: the ’deep-state’ convicts need a retrial since the ’parallel state’ wrongly had them tried?'

Juuri armeijaa ja sen liittolaisia kutsuttiin täällä aiemmin mystiseksi 'syväksi valtioksi', joka toimi valtion sisällä ja sen 'demokratian vartijana' ja jonka AKP on valtakaudellaan onnistunut etäännyttämään politiikasta. Mutta nyt samaisen AKP:n edustajat sanovatkin, että armeijan oikeudenkäynti onkin ollut jonkinlaisen 'rinnakkaisvaltion' kyhäelmä, joka ei olekaan noudattanut oikeusvaltion periaatteita?

Itkeäkö vai nauraa, en tiedä. Eikä kukaan oikein enää tiedä, mihin uskoa. Jupakkaan eri tavoin liittyvät kirjeet, lentoliput, pidätysmääräykset, lausunnot ja valokuvat tipahtelevat julkisuuteen ja niitä kiirehditään julistamaan väärennöksiksi, valheiksi, sepitteeksi ja henkilöitä epäluotettaviksi milloin kenenkin kätyreiksi. Vallan kolmijako-oppi näyttää pelkältä sanahelinältä ja Turkkia nykytilassa tuskin kukaan enää voi kutsua oikeusvaltioksi tai demokratiaksi. Saatika sitten 'edistyneeksi demokratiaksi', joka on ollut yksi AKP:n usein toistetuista tavoitteista ja ihanteista. Niin on muuten ollut korruption kitkeminenkin. 

No, vaalit lähestyvät. Näillä näkymin kunnallisvaalit pidetään maaliskuussa ja sitten myöhemmin parlamentti- ja presidentinvaalit. Niin pitkälle en kyllä edes uskalla ajatella, sillä täällä on vaadittu ja povattu ennenaikaisia vaaleja. Vaikka ne pidettäisiin tänään niin kaikesta huolimatta AKP näyttäisi voittavan - juuri julkaistun mielipidetutkimuksen mukaan puolueen kannatus on yhä noin 40 prosentin luokkaa. Mittaus oli ensimmäinen sitten joulukuun 17. pudonneen 'pommin' jälkeen.

Väkivaltainen viikonloppu

Viikonloppuna en päässyt arkisilta askareilta kirjoittamaan blogia, vaikka olisin muuten voinut vain istua koko päivän netissä ja kirjoittaa tänne tapahtumista ja niiden herättämistä ajatuksista. Tuntuu, että tuon väkivaltaiseksi kääntyneen viikonlopun aikana tapahtui niin paljon, että en enää edes muista missä tilanteessa oltiin perjantaina. 

Kirjoitan eri teemoista vielä tänään ja lähipäivinä lisää, esimerkiksi tiedonvälityksen yhä karummaksi muuttuvasta tilasta Turkissa. Viikonlopun tapahtumiin liittyen erään alusta asti Gezi-puiston mielenosoituksissa mukana olleen ystäväni paljonpuhuva status-päivitys: 

The AKP government is waging a war against its own citizens by committing crimes of humanity: attacking hospitals and volunteering health care personnel; using tear gas and other chemicals inside houses, hotels and hospitals; closing the identity numbers on the police helmets; exercising widespread censorship over freedom of press; putting limitations over the Internet and prevention of media access. Police and gendarmarie forces attacked against thousands of Istanbulites marching from every corner of Istanbul in order to reach the Taksim square until sunrise by cutting the main highways and even walking across the Bosphorus bridge. Many people who are witnessed to be arrested by police cannot be found in the police stations.

Ihmisoikeusjärjestöistä esimerkiksi Human Rights Watch on saanut pitäviä todisteita ja uskottavia todistajalausuntoja samoista ongelmista ja kertonut niistä viikonlopun aikana lähettämässään tiedotteessaan. Erityisen huolestuttavana järjestö pitää sitä, että pidätettyjen olinpaikkaa ei tiedetä ja heidän ei ole sallittu ottaa yhteyttä lähiomaisiinsa. Myös EU ja Yhdysvallat ovat molemmat hiljattain vedonneet Turkkiin ja kehottaneet kunnioittamaan demokraattisia oikeuksia ja pidättäytymään väkivallasta. Nykyhallinnolle näiden tahojen sanomisilla ei vain ilmeisesti ole enää mitään merkitystä:

'Me olemme tilivelvollisia vain jumalalle, emmekä ota muilta käskyjä tai ohjeita.'

Recep Tayyip Erdoğan, 15.6.2013.

Hyviä (?) uutisia

Koko eilistä päivää varjosti huolestunut odotus. Mitä tapahtuu, kun pääministeri Erdoğanin uhoamat 24 tuntia umpeutuvat? Ryntäävätkö poliisit Gezi-puistoon hajoittamaan sinne asettuneen mielenosoittajayhteisön? Mitä tarkoittaa, että koko maassa liikehdinnän on oltava loppu tuohon määräaikaan mennessä? 

Istanbulin keskustassa tavallisesti hälytysajoneuvo saa ajaa ohitse kenenkään huomion liiemmin kiinnittymättä. Nyt ihmiset pysähtyivät katsomaan tai ainakin käänsivät päänsä äänen suuntaan. Täällä suhteellisen tavalliset helikopterit aiheuttivat monissa eilen saman, huolestuneen pälyilevän reaktion. Ihmiset olivat varpaillaan ja tuskin oikein kukaan uskoi, että illan uutiskuvat täyttyisivätkin neuvottelupöydästä, jonka päässä istuu pääministeri Erdoğan.

Varsinkin kun päivän mittaan levottomuutta ja epäuskoista tuntua tapahtumista lisäsi myös maan johdon reagointi kansainvälisen yhteisön painostukseen. Ulkoministeri Ahmet Davutoğlu (joka on kokenut ja yleensä hyvin diplomaattinen ja kansainvälisesti suuntautunut politiikan ammattilainen) tyrmäsi tuoreeltaan Euroopan parlamentin Turkille antaman julkilausuman, jossa parlamentti vaatii Turkkia pidättäytymään väkivallasta. Myös Valkoisesta talosta jo muutamaan otteeseen kuuluneet viestit ja kehotukset tuntuivat kaikuvan kuuroille korville tai jopa vain lisäävän uhoavaa asennetta.

Protestoijienkaan puoli ei näyttänyt merkkejä taipumisesta. Ammattiliitto KESK ilmoitti, että jos Gezi-puiston mielenosoitus hajoitetaan väkivalloin, sen kaikki 240 000 jäsentä ryhtyvät välittömästi lakkoon. Gezi-puistosta kuului yhä kriittisempiä kommentteja edellisen illan lupaukselle viedä puiston asia kansanäänestykseen. Turkin korkein hallinto-oikeus muuten totesi nuo kansanäänestysaikeet torstaina lainvastaisiksi - asiasta käydään jo oikeutta tuomioistuimessa, eikä oikeuden päätöksen ylitse voida kävellä poliittisella kansanäänestyksellä, totesi oikeuden puheenjohtaja Hüseyin Karakullukcu.

Itsekin katselin ja kuuntelin pääministeri Erdoğanin esiintymisiä ja sanomisia edelleen hämmentyneenä: Toisaalta hän tapasi päivän aikana Gezi-liikettä tukeneita taiteilijoita ja antoi ottaa itsestään hymyileviä kuvia heidän kanssaan mutta seuraavassa hetkessä ministeri kertoi puheessaan turkkilaisille, että kärsivällisyys on nyt loppu. Puheita ja uhoamista asiasta - ja taas toisaalta aivan päinvastaisia tekoja - on ollut jo niin paljon, että pääministerin linjaa on niiden kautta vaikea enää hahmottaa. Ehkä selvää linjaa ei enää olekaan, vaan pääministerissäkin alkaa vihdoin näkyä ja kuulua  hermostuneisuus käsistä lähteneessä tilanteessa.

Uhkaavan ilmapiirin keskellä taas kaikki heitti illalla häränpyllyä - pelokkaan odotuksen keskelle tuli uutinen, että pääministeri tapaa vasta 22.30 alkavassa tapaamisessa Gezi-puiston protestin aloittaneen yhdistyksen edustajat! Menin katsomaan tuon hetken uutisointia tarkemmin netistä, ja huomasin uutistoimistoilta, että Valkoinen talo oli jälleen kommentoinut tiukasti Turkin tilannetta ja kertonut odottavansa maan kunnioittavan demokraattisia oikeuksia. Vain varttia myöhemmin oli tullut uutinen, että Erdoğan tapaa Gezi-puiston mielenosoittajien edustajat. Tuskin asialla ihan näin suoraa yhteyttä on, mutta Turkin valtiojohdon uhosta huolimatta uskon, että kansainvälisellä painostuksella on ollut osuutensa käänteeseen.

Tapaaminen kesti pikkutunneille ja sen tuloksena yhdistys katsoi saaneensa kaksi tärkeää takuuta hallitukselta: Gezi-puistoon ei kosketa, ennen kuin sen oikeusjuttu on ratkennut ja senkin jälkeen asia viedään istanbulilaisten äänestettäväksi (kansanäänestys-sanaa oli kuulemma käytetty vain, koska se on helpompi käsittää, kuin pienempimuotoinen, paikallinen ja neuvoa-antava kysely asukkailta). Toinen tärkeä myönnytys oli, että tapaamisessa hallituksen edustajat olivat vakuuttaneet, että ylenmääräistä väkivaltaa käyttäneet poliisit saavat asianmukaisen rangaistuksen toiminnastaan. Tästä oli nyt viikolla ensimmäinen lupaava esimerkkikin, sillä Izmirin kaupungissa videolle tallentuneet, väkivaltaisesti käyttäytyneet poliisit oli erotettu virastaan toistaiseksi.

Samanaikaisesti pääministerin tapaamisen kanssa myös Istanbulin kuvernööri Hüseyin Avni Mutlu oli kutsunut itseään tapaamaan mielenosoittajia, joita paikalle olikin tullut 150. Pitkä tapaaminen kesti aina aamuviiteen saakka ja Mutlun mukaan he olivat nuorten kanssa sopineet, että voisivat mennä puistoon yhdessä piknikille - no, tulos kai sekin. Kuvernööri Mutlu on ottanut tavakseen twiittailla sovittelevia ja pehmeitä viestejä Gezi-puiston tilanteesta, hän jopa kirjoitti aiemmin haluavansa olla nuorten kanssa puistossa telttailemassa ja haistelemassa lehmuksen tuoksua ja kuuntelemassa linnunlaulua. 

Joku turkkilaisista kolumnisteista totesi jo aiemmin Mutlun viesteistä, että kriisiä tuskin ratkaistaan tällaisilla hempeillä twiiteillä. Mutlun viestien teho ja uskottavuus tosin on ollut kovalla koetuksella muutenkin, sillä juuri samainen kuvernööri lupasi, ettei Gezi-puiston mielenosoituksiin puututa - seuraavana aamuna poliisi vyöryi Taksimille, ampuen myöhemmin kyynelkaasua myös Gezi-puistoon. Mielenosoittajien keskuudessa siis todennäköisesti on epäilyksiä viimeöisen tapaamisen vilpittömyydestä. Eräs toimittajakollega totesi Facebookissa yöllisestä tapaamisesta, että: 

'What I understood from last night's meeting with Governor Mutlu is that many questions were asked and basically none was answered. The Movement was not happy at all. This really looks like another play to me. Acting democratic, winning time. I can not image that the protestors will pack up after they received no answers. This will continue...'

Useampikin AKP:n poliitikoista on vaatinut isiltä ja äideiltä, että he pitäisivät huolta lapsistaan ja hakisivat nämä Gezi-puistosta kotiin lämpimään sänkyyn nukkumaan. Poliitikot saivat vastauksen mielenosoittajien äideiltä eilen illalla: He saapuivat kyllä puistoon ja Taksim-aukiolle mutta eivät hakemaan jälkikasvuaan kotiin, vaan osoittaakseen mieltään protestien puolesta. Tässäkin on jälleen hyvä osoitus siitä, että vaikka mielenosoittajat ovat suurilta osin nuoria, on heidän asiansa myös muiden sukupolvien. Taksimilla yö sujui rauhallisesti, siellä kuultiin jälleen pianomusiikkia ja kunnioitettiin sytytetyin kynttilöin mielenosoitusten neljää kuolonuhria. Ankarassa poliisi ja mielenosoittajat ikävä kyllä taistelivat jälleen rajusti.

Pääministerin avustaja Hüseyin Çelik sanoi tapaamisen jälkeisen yöllisen tiedotteensa lopuksi, että huomenna aurinko nousee taas kirkkaampana Turkin ylle, viitaten sovinnon tien löytymiseen. Nyt pallo on puistoasiassa Gezi-puiston yhdistyksillä - heiltä odotetaan kannanottoa ja tietoa siitä, mitä he seuraavaksi aikovat tehdä. Yöllä antamassaan lausunnossa edustaja sanoi, että he tulevat seuraamaan tarkasti hallituksen lupausten käytäntöönpanoa ja muita lähipäivien tapahtumia. Se on ymmärrettävää, sillä luottamus hallitukseen on nollassa puheiden ja tekojen aiempien räikeiden ristiriitojen takia.

Itse näkisin asian niin, että hallituksen myönnytykset voivat rauhoittaa tilannetta tilapäisesti mutta epäilen, onko niillä enää tarpeeksi voimaa saada koko maahan levinnyttä liikehdintää laantumaan pysyvästi. Toki kaikki alkoi Gezi-puistosta mutta on sittemmin levinnyt mielenosoituksiksi noin 60 kaupunkiin Turkissa ja laajaksi vastustukseksi hallituksen muitakin toimia kohtaan. Mielenosoittajat tuskin arvostavat maan hallitusta viime viikkojen jälkeen yhtään aiempaa enemmän, päin vastoin. Juttelin eilen kollegani ja ystäväni kanssa asiasta ja hänkin totesi, että aluksi vaatimukset hallituksen erosta olivat aivan liioiteltuja mutta nyt ne tuntuvat oikeutetulta jo senkin takia, miten katastrofaalisen huonosti hallitus on Gezi-puistosta alkaneen kriisin hoitanut.

Koska kuitenkaan mielenosoittajilla itselläänkään ei tunnu olevan ehdottaa todellista vaihtoehtoa nykyhallitukselle, uskon että paras ratkaisu asiaan voisi kaikesta huolimatta olla nykyhallituksen jatkaminen mutta todellisilla ja pikaisilla muutoksilla nyt esille tuotuihin moniin ongelmiin. Itse pelkään sitä, että jos tilanne nyt tasoittuu näillä myönnytyksillä, on hallituksen liian helppo jatkaa vanhaa, yhä epädemokraattisemmaksi käyvää tietään. Toisaalta pelkään myös sitä, mitä tapahtuu, jos tilanne ei tasoitu.. Mitä te hyvin Turkin tilannetta tuntevat lukijat olette mieltä?

Kansanäänestyskö ratkaisu?

Pääministeri Erdoğan ja muutama muu ministeri tapasivat eilen Gezi-puiston mielenosoittajien edustajia. Tosin suuri osa mielenosoittajista katsoi jo ennen tapaamista, että kutsutut eivät olleet parhaat mahdolliset edustajat heille ja esimerkiksi Gezi-puiston protestit aloittanutta yhdistystä ei kutsuttu tapaamiseen mukaan ollenkaan.

Iltapäivällä alkanut tapaaminen kesti 4,5 tuntia. Sen jälkeen julkisuuteen astui hallituksen edustaja, jonka suurin kerrottava uutinen oli, että Gezi-puiston kohtalo voitaisiin hallituksen puolesta ratkaista kansanäänestyksellä. Hetki myöhemmin mielenosoittajien edustaja lausui julkisuuteen oman tiedotteensa: He olivat saaneet viestinsä kerrottua, sen että väkivallan on loputtava ja puiston pysyttävä puistona. Tapaaminen oli sujunut hyvässä hengessä. Toimittajan kysyessä kansanäänestyksestä kävi kuitenkin ilmi, että keskustelussa ei mielenosoittajien edustajilta asiasta ollut kysytty lainkaan.

Siksi mielestäni kansanäänestysehdotusta ei voi oikein luonnehtia yhdessä sovituksi tavaksi edetä kriisin ratkaisussa, enkä usko sen missään nimessä riittävän. Ajatus sai muutenkin välittömän tuomion kadulla olevalta mielenosoittajakansalta: Miten kaiken tapahtuneen jälkeen voisimme luottaa, että lopulta äänestys järjestetään tai että se sujuu vilpittömällä tavalla? Entä oikeuden jo tehty päätös pysäyttää Gezi-puistoon rakennettavan parakin rakennustyöt? Moni tuntui myös ajattelevan, että se kansanosa, jota asia kiinnostaa on jo hyvin voimakkaasti ilmaissut tahtonsa osallistumalla Gezi-puiston mielenosoituksiin.

Mielenosoittajien suhtautumista kansanäänestysasiaan tuskin pehmensi se, että samaan syssyyn toistettiin vaatimus poistua puistosta välittömästi. Jo aiemmin keskiviikkona Erdoğan oli lausunut hyytävän varoituksen ja antanut käskyn sisäasiainministerilleen, että hänen hallintoaan vastustavien mielenosoitusten on päätyttävä 24 tunnin sisällä. Samassa puheessa hän sanoi, että 'Me emme ole vastanneet toistaiseksi tönäisyyn tönäisyllä mutta tästä lähtien turvallisuusjoukot alkavat toimia toisella tavalla'.

Kun toisin ajattelevien mielenosoituksia hajoitetaan väkivalloin ja vihjaillaan vielä lisääntyvällä väkivallalla, vahvistavat hallituspuolue AKP:n edustajat, että heidän omat kokoontumisensa aiotaan pitää sekä Istanbulissa että Ankarassa. Sekä maan suurimpaan kaupunkiin että pääkaupunkiin on siis odotettavissa isot ja järjestetyt AKP:n massatilaisuudet viikonlopuksi.

Mielenosoitukset eivät uhkailusta huolimatta eilen päivälläkään osoittaneet laantumisen merkkejä, päinvastoin: Edellisessä kirjoituksessa mainitsemani asianajajien protestin hajoittaminen poiki suuret mielenosoitukset Istanbuliin, Ankaraan ja Izmiriin. Kussakin kaupungissa tuhannet asianajajat marssivat kollegoidensa mielenilmaisun hajoittamista protestoidakseen. Istanbulissa luettiin asianajajaliiton tiedote, jossa poliisin toiminta tuomittiin myös Turkin lain vastaiseksi.

Hallitus on puolustanut poliisin kyynelkaasun käyttöä ja mielenosoitusten hajoittamista sillä, että heillä on oikeus puuttua väkivaltaisiin mielenosoituksiin ja vandalismiin. Tähän on pakko todeta, että kaikki alkoi ja jatkui täysin rauhanomaisesti kunnes poliisi väkivaltaisesti hajoitti ensin Gezi-puiston mielenosoituksen ja sitten laajemman Taksimin mielenosoituksen. Toinen hyvä vertailukohta on kahdeksan päivän täysin väkivallaton jakso Gezi-puistossa ja Taksimilla (kun poliisi oli sieltä vetäytynyt) ja se millaiseksi sotatantereeksi aukio muuttui, kun poliisi tiistaina marssi sinne takaisin. Väkivaltaisuuden lähde on aivan jossain muualla, kuin mielenosoittajien ydinjoukoissa.

Mielestäni Taksimin ja Gezi-puiston viimeöinen vastaus kaikkeen uhkailuun ja painostukseen oli tyylikäs ja tunteikas: Taksim-aukiolle tuotiin flyygeli, jonka soittamista jälleen tuhannet mielenosoittajat kuuntelivat pimeässä yössä täysin rauhallisesti. Poliisi oli paikalla, mutta ei yrittänyt hajoittaa joukkoja. Ikävä kyllä toisella puolella kaupunkia mielenosoittajat ja poliisit ottivat viime yönäkin yhteen. Niin myös pääkaupunki Ankarassa.

Elämme nyt sitä vuorokautta, jonka sisällä Gezi-puiston pitää pääministerin mukaan tyhjentyä ja Turkin vallanneen, hallituksen vastaisen liikehdinnän loppua. Itselläni on tätä kirjoittaessa sydän kurkussa ja vatsassa kylmäävä tunne. Mielestäni kaupungin on vallannut outo tunnelma, jonka näkee ihmisten ilmeistä ja eleistä ja kuulee puheista - elämä jatkuu normaalisti mutta mikään ei oikein ole ennallaan.

Toivoton tiistai

Maanantai-ilta oli ensimmäinen yli viikkoon, kun iltapuhteet kotona eivät keskeytyneet valojen vilkkumiseen ja astioiden kilkatukseen. Pannujen ja kattiloiden paukuttelu ja valojen välkyttely on ollut viimeisten kymmenen päivän ajan ihmisten (Turkissa perinteinen) tapa tukea kotoa käsin koko maan vallannutta hallituksen vastaista liikehdintää. Joka ilta yhdeksältä ihmiset ovat eri puolilla Istanbulia ja Turkkia näin osoittaneet tukensa Taksimin Gezi-puistosta alkaneelle protestille.

Luulen, että maanantai oli muita päiviä hiljaisempi, koska tuona päivänä ilmassa oli toivoa: Viikonlopun aikana Taksimilla kymmenet tuhannet ihmiset olivat saaneet osoittaa mieltään rauhassa, eikä maanantaikaan ollut tuonut poliisin pelättyä puuttumista protesteihin, ainakaan Istanbulissa. Pääkaupunki Ankarassa yli kuusi tuntia kestäneen ministeritapaamisen jälkeen varapääministeri Bülent Arınç vielä teki yllättävän ilmoituksen: Pääministeri Erdoğan suostuu tapaamaan joitakin protestiliikkeen edustajista saman viikon keskiviikkona.

Ilmapiiri tuntui mielestäni yhtäkkiä toiveikkaammalta ja rauhoittuneelta. Moni ehkä uskalsi helpottuneena toivoa asioiden sittenkin järjestyvän ja pattitilanteen sittenkin ratkeavan keskustelun keinoin. Jouduin itse muuttamaan YLE:n uutisille maanantain aikana seuraavaksi aamuksi tekemääni radiojuttuakin vielä loppuillasta, mutta tein sen iloisin mielin, sillä uutinen oli hyvä ja toivoa antava.

Toiveikas tunnelma kesti tasan yhden yön tiistaiaamuun: Aamun uutiskuvat kertoivat, miten sadat poliisit olivat vallanneet Taksimin aukion, julkilausuttuna tarkoituksenaan puhdistaa alue julisteista ja kojuista. Aukion edellisillan juhlallinen ja iloinen tunnelma oli tiessään ja se muistutti yhtäkkiä sotatannerta. Soitin muutamille ystävilleni paikan päälle, he kertoivat useista loukkaantuneista, ambulanssein sairaalaan viedyistä, viereisen Gezi-puiston ensiaputeltan ruuhkasta - taustalta kuului kiljuntaa, hälinää ja laukauksia muistuttavia ääniä.

Koko tiistai sujui sekavissa tunnelmissa. Jotkut mielenosoittajista alkoivat tapella poliisia vastaan heitellen kiviä ja molotovin cocktaileja, toiset yrittivät ripustaa kylttejään uudestaan. Valtaosa protestoijista pysyi kuitenkin yhä rauhallisena. Sosiaalisessa mediassa ja nettilehdissä liikkui huhuja ja 'todisteita' riehumaan palkatuista mielenosoittajista, 'provosoijista'. Isot joukot mielenosoittajia kerääntyivät aina uudelleen ja uudelleen Taksimille, kunnes poliisi palasi ja heitti pippuri- ja kyynelkaasua ja ilmeisesti käytti myös kumiluoteja. Aika ajoin koko Taksimin alue peittyi sankkaan kyynelkaasupilveen.

Poliisi ja Istanbulin kuvernööri olivat luvanneet, ettei Taksimin viereiseen Gezi-puistoon hyökätä mutta sinne satoi useiden silminnäkijähavaintojen mukaan runsaasti kaasupatruunoita. Yksi kaasuhyökkäyksistä tuli juuri, kun Gezi-puiston protestin aloittanut yhdistys piti tiedotustilaisuuttaan, kuten ilmenee tästä Guardian-lehdessä julkaistusta kirjoituksestakin. Illan tullen Taksimilta sammutettiin valot ja aukiota valaisivat vain palavat autot ja romukasat. Jonkin kanavan uutiskuvat näyttivät poliisin repimässä myös puiston puolella mielenosoittajien telttoja.

Turkin lääkäriliiton (Türk Tabipleri Birliği) mukaan loukkaantuneita oli useita satoja, tiistain tapahtumat nostivat kaksi viikkoa sitten alkaneen liikehdinnän aikana loukkaantuneiden määrän jo viiteen tuhanteen. Sama liitto vetosi eilen poliisiin, että sen on lopetettava kyynelkaasun käyttäminen: Taksimin alueella, Beyoğlun kaupunginosassa, asuu valtavasti ihmisiä, jotka ovat saaneet myrkyllistä kaasua koteihinsa ja eivät pääse sen haitallisia vaikutuksia pakoon minnekään.

Myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch tuomitsi välittömästi kaasun käytön Taksimin 'siivoamisessa' täysin ylimitoitettuna; Ylipäänsä mielenosoituskylttien ja -kojujen poistaminen ei järjestön mukaan ole pätevä syy viranomaisille puuttua voimakeinoin rauhallisesti sujuvaan mielenosoitukseen.
- Kyynelkaasun käyttö vastaan kymmeniä tuhansia mielenosoittajia Taksim-aukiolla ei tule lopettamaan kriisiä. Jos Turkki haluaa tulla luetuksi oikeuksia kunnioittavien valtioiden joukkoon,on poliisin väkivallan loputtava ja hallituksen puhuttava mielenosoittajien kanssa, sanoi HRW:n Turkin edustaja Emma Sinclair-Webb tänään lähetetyssä tiedotteessa.*

Tilanne näyttää kaikkea muuta kuin lupaavalta ennen pääministerin ja mielenosoittajien edustajien tapaamista: Ainakin kaksi tapaamiseen kutsutuista on kieltäytynyt siitä tiistain väkivaltaisten tapahtumien takia. Olen myös nähnyt paljon kommentteja siitä, että tapaamiseen kutsutut eivät ole niitä, joiden siellä pitäisi olla - Gezi-puiston protestit aloittanutta yhdistystäkään ei ole kutsuttu. Pääministerin tapaamien joukossa on joitakin julkisuuden henkilöitä, jotka ovat tukeneet protestia - tosin yksi heistä, Hülya Avşar, totesi vasta muutama päivä sitten, että taiteilijoiden ei edes tulisi mennä Taksimille, vaan pysytellä puolueettomina.

Tiistain aikana tapahtui Taksimin lisäksi myös Istanbulin oikeustalolla: Noin satapäinen joukko asianajajia osoitti mieltään suuren rakennuksen eteisaulassa. Mielenosoitus oli järjestetty Gezi-puiston protesteja tukeneiden, kahden asianajajan pidättämisen takia. Täysin rauhanomaisesti sujuneen mielenosoituksen keskelle saapui yhtäkkiä kymmeniä mellakkapoliiseja, jotka raahasivat asianajajia väkisin mukaansa ja veivät heistä kymmeniä mukanaan Istanbulin pääpoliisiasemalle. Nettiin levinneistä videopätkistä näkyy paikalla olleiden viha ja järkytys.

(Pilapiirroksessa kiinniotettu huutaa: Tahdon asianajajani! Asianajaja vierestä sanoo: Terve! Mustaa huumoria, en oikein pysty päättämään itkettääkö vai naurattaako se tällä hetkellä enemmän.)

Kaiken tiistaisen sekamelskan jälkeen olo oli jälleen kerran epäuskoinen. Mitä tapahtui alle vuorokaudessa pienelle toivonkipinälle? Miksi hallitus antaa viestiä saman vuorokauden aikana neuvottelujen aloittamisesta mutta toimii muuten, kuin olisi sodassa omia kansalaisiaan vastaan? Onko enää mitään toivoa rauhanomaiseen ratkaisuun? Eri kansainvälisissä medioissa on ollut erinomaisia analyysejä tilanteesta, ei ehkä suoria vastauksia kysymyksiin, mutta jonkinlaista selitystä tarjoavia kuitenkin. Voin linkittää niitä johonkin seuraavista kirjoituksistani.

Tuo orastavat toiveet murskannut, sekasortoinen tiistai päättyi jälleen kotikadullani vilkkuviin valoihin ja kattiloiden kilkatukseen. Nyt meteli ja välke oli kovempaa ja kesti pidempään kuin ehkä minään muuna päivänä näiden jo kolmatta viikkoa jatkuvien mielenosoitusten aikana.

- - - - - - - - - - -
* Kaikki suomennokset kirjoittajan omia, ellei toisin mainita.