Sadat ja nyt jo tuhannet siirrot poliisien viroissa eivät riittäneet. Nyt puhdistusoperaatio on levinnyt yhä laajemmin myös oikeuslaitokseen - kun hallituspuolue AKP ei saanut lävitse lakiehdotustaan koskien tuomarit ja syyttäjät nimittävää neuvostoa (HSYK), muutettiin sen rakennetta ohitse poliittisen päätöksenteon, tuoden omia liittolaisia neuvoston tärkeille paikoille.
Tulos näkyi heti seuraavana päivänä: Uusia jäseniä sisältävä neuvosto siirsi 19 syyttäjää ja yhden tuomarin viroistaan. Heidän joukossaan on '17. joulukuuta' -korruptio-operaation aloittanut pääsyyttäjä ja myös vallankaappausoikeudenkäynti Ergenekonin syyttäjiä. Joukkoon mahtui myös muiden tähän laajaan vyyhtiin yhdistettyjen oikeusjuttujen syyttäjiä, joten on selvää, että kyseessä on hallituksen toteuttama oikeuslaitoksen puhdistusoperaatio.
Lähes samanaikaisesti tuli tieto, että korruptiotutkinnan 'kolmannen aallon' yhteydessä annetut pidätysmääräykset on peruttu. Määräys oli annettu yli 40 vaikutusvaltaisesta henkilöstä Turkin liike-elämässä, heidän joukossaan pääministerin poika Bilal Erdoğan. Uusi oikeusministeri Bekir Bozdağ tosin väittää uutisia siinä mielessä valheellisiksi, ettei Bilal Erdoğanista olisi ylipäätään edes ollut pidätysmääräystä.
Totuus on aina suhteellinen käsite mutta näinä päivinä Turkissa sitä väännellään niin monelta taholta, että oikeiden tapahtumien erottaminen sepitetyistä on vähintään hankalaa, ellei mahdotonta. Kehitys on pelottavaa. Viime viikkojen tapahtumien valossa ainakin se on päivänselvää, että vallankäyttö on demokratian vastaista ja järjestelmää viedään rankalla kädellä kohti yksinvaltaisempaa hallintoa.
Tämänpäiväinen Economist-lehtikin kirjoittaa muuten tapahtumista ja siitä, miten ne syövät Turkin mahdollisuuksia EU-jäsenyyteen. Kirjoituksen kommenttiosiossa nimimerkki Objektin kirjoittaa (vapaasti suomennettuna) EU:n roolista:
- EU:lla on vastuunsa sotkussa. Te teitte yhteistyötä Erdoğanin kanssa vuosikausia ja piditte häntä 'uudistajana' 11 vuotta kestäneellä valtakaudella. Rohkaisitte häntä tekemään armeijasta voimattoman ja hän käytti tilaisuuden tukahduttaakseen opposition. Nyt ette voi vain Erdoğanin autoritaarisuuden perusteella potkaista Turkkia ulos EU:sta ja yhä vain lisää rangaista Turkin modernia ja maallista kansanosaa.
Kirjoittaja jatkaa vielä, että Gezi-mielenosoituksissa juuri tämä kansanosa nähtiin kaduilla ja EU:n olisi tuolloin pitänyt paljon voimakkaammin tuomita mielenosoitusten väkivaltainen tukahduttaminen ja astua aidosti modernin ja demokraattisen Turkin puolelle. Sitähän EU Turkilta vaatii ja odottaa.
Kirjoitin itse aiheesta tähän blogiin Gezi-mielenosoitusten aikaan: Mielestäni silloin ja nytkään ei ole oikea aika jättää Turkkia yksin - juuri kuten kommenttiosioon kirjoittanut 'Objektin' sanoo, se tuntuisi rangaistukselta maallisuutta ja demokratiaa haluavaa kansanosaa kohtaan. Löyhästi tähän liittyen luin hiljattain mielenkiintoisen kommentin uutistomisto Reutersin haastattelemalta professorilta
- Uusi sukupolvi, niin Gülenin liikkeen kuin oppositiopuolue CHP:nkin ovat globaaleja, kannattavat Euroopan unionia ja demokratiaa, he tietävät voivansa työskennellä yhdessä, sanoi uutistoimiston haastattelema politiikan professori Koray Çalışkan.
Eli valtataistoa käyvät Turkin hallinnossa tällä hetkellä kaksi poliittiseen islamiin nojaavaa liikettä, hallituspuolue AKP ja 'rinnakkaisvaltioksi' heidän nimittämänsä Gülenin kannattajat. Lähestyvissä maaliskuun paikallisvaaleissa Gülenin kannattajat tuskin enää tulevat äänestämään AKP:tä ja tosiaan professori Çalışkanin mielestä Gülenin nuoret kannattajat saattaisivat jopa liittoutua CHP:n nuorten kannattajien kanssa - ja ehkä taktisesti äänestää CHP:tä. Se merkitsisi todennäköisesti ainakin Istanbulissa ja ehkä jopa pääkaupunki Ankarassa vallan siirtymistä AKP:ltä oppositiolle, minkä on Turkin julkisessa keskustelussa arveltu johtavan aikaistettuihin parlamenttivaaleihin. Olisiko tässä toivo Turkin huolestuttavan kehityksen katkaisemiseksi?
Vielä muutama kuukausi sitten AKP:n putoaminen vallasta näytti mahdottomalta ja kannatuskin oli mittausten mukaan noin 50 prosenttia. Korruptiovyyhden ja sisäisen valtataistelun jälkeen kannatus on selvästi pudonnut, se on viimeisimmän mittauksen mukaan noin 40 prosenttia. Valtakunnallisissa vaaleissa AKP siis voittaisi yhä.
Turkissa äänimäärät ja eri puolueiden kannatukset ovat perinteisesti voineet muuttua hyvinkin nopeasti ja radikaalisti, joten mikään ei tietysti ole mahdotonta. Yhä ihmiset kuitenkin täällä kokevat, että kunnon vaihtoehtoa AKP:lle ei ole. Toisaalta AKP:kin perustettiin vain vuosi ennen sen ensimmäistä vaalivoittoa vuonna 2002. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti